en-Lasten jalat ja jalkineet - aikuisen vastuu

30/09/2017

Jos sulla on kotona pieni ihminen, niin otapa hänen jalka kauniiseen käteesi ja ihmettele hetken aikaa. Saatat huomata, että kantapäästä jalka on kapeimmillaan ja se levenee kärkeä kohti. Tuon pienen jalan levein kohta ei kuitenkaan ole päkiä - vaikka se sulla saattaa niin ollakin - vaan varpaat - mitä se sulla ei välttämättä enää ole.

Aivan pienten vauvojen, kaiketi enemmän asusteeksi tehdyissä kengissä, tämä on otettu huomioon suunnitteluvaiheessa. Jostain syystä, kun lapsi alkaa kävelemään tämä piirre ja kenkiin alkaa ilmestymään suippenevaa kärkeä - kantakorotuksista puhumattakaan. Kun tullaan aikuisten malleihin meno äityy jo melko villiksi! Ja siitä jää jälki.

Jalkojen tulee saada liikkua, altistua erilaisille kuormille ja pinnanmuodoille - silloin niistä tulee vahvat ja joustavat, toimivat jalat. Jos ne sullotaan kenkään, joka estää jalkaterän 33 nivelen ja niitä kontrolloivien lihasten ja jänteiden toimintaa, on tuloksena, tilanteesta riippuen, liian jäykkä tai liian löysä - molemmissa tapauksissa huonosti toimiva jalka. Sillä taas on suuri vaikutus siihen miten muu keho, nilkoista ylöspäin asettuu ja toimii.

Ostoksille

Tässä on sulle lista lasten paljasjalkakengistä, näiden lisäksi on toki muitakin tuottajia. Suurin ongelma mihin itse olen törmännyt ja jossa helposti antaa myöten Prisman valikoimalle on syksyn ja talven loskakelit. Pienellä vaivannäöllä loskakelitkin toki onnistuvat. Seuraava lista on kerätty ajatuksella, että valikoimasta löytyy kenkiä kaikille vuodenajoille.

Vivo Barefoot

Natural Movement

MyMayu

Soft Star Shoes

FeelMax

Wildling Shoes

Baby Bogs


Ja onhan nämä aika suuri investointi, varsinkin, kun lapsen jalat kasvavat kovaa vauhtia ja suurin osa pitää tilata ulkomailta. Vaakakupissa painaa kuitenkin lapsen liikuntakyky ja terveys, joille ei voi laittaa hintaa.

Noista löytyy aikuisillekin! Go shop.

Hyvän kengän ominaisuudet

Nyt jos sulle on iskenyt kärpänen lastesi tai omien jalkojesi huolenpitoon, mutta et ole ihan varma lähteäkö ostamaan niitä nettikaupasta, tai siitä haluatko investoida isoa summaa rahaa merkkikenkiin. Tässä on sulle tsekkauslista, jonka perusteella voi tehdä päätöksiä.

Jaloille huonot kengät tunnistaa siitä, että niissä on yksi tai useampia seuraavista ominaisuuksista. Korkoa 2,5 senttiä tai enemmän, huom. korko voi olla myös sisäänrakennettu - eli pohja näyttää tasaiselta. Varpaat on supussa toisiaan vasten, ne eivät pääse liikkumaan ja kengän kärki nousee ylöspäin. Kenkä on sujautettavaa tai flip flop-mallia ja sen pohja on paksu ja jäykkä.

Kaikki mitkä eivät mene osu noihin määreisiin ovat jo parempia jaloille.
Parhaassa vaihtoehdossa on tasainen, ohut ja taipuisa pohja. Varpailla on tilaa liikkua ja kengän kärki ei nouse ylöspäin. Ja siinä on kunnon kiinnitysmekanismi.

Tuolla listalla voi löytää sieltä Prismankin hyllystä hyviä vaihtoehtoja.

Lapsesi jalka kasvaa, siinä missä kaikki muukin. On sinun valinnoistasi kiinni mihin ja miten se kasvaa.